Thunderkickilta tulossa kuuma slotti: Hot Potato!

Thunderkickilta tulossa kuuma slotti: Hot Potato!

Julkaisija Jenni Laine, 3 marraskuu 2023

Pelivalmistaja Thunderkickilla tuntuu menevän hyvin, sillä firma on ilmoittanut laajentavansa toimistoa Tukholmassa ja työntekijöiden määrä on kasvanut huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Ensi viikolla parrasvaloihin astuu myös uusi kolikkopeli, Hot Potato!, josta sanomme pari sanaa seuraavaksi.

Hot Potato! eli ”kuuma peruna” vaikuttaa hauskalta slotilta, ainakin alla näkyvän esittelyvideon mukaan. Saa nähdä, millaisen lopun tämä potaatti saa, mutta saa sen tiedämme jo, että kyseessä on 7 rullan ja 7 rivin peli, jonka voitot perustuvat klusterimekaniikkaan. Eli mitä enemmän samanlaisia symboleja rykelmässä, sitä isommat palkkiot.

Lisäksi tässä avalanche-ominaisuutta käyttävän pelin bonustoimintojen joukossa on muun muassa räjähtäviä wild-symboleja ja kerrointoiminto, joka voi moninkertaistaa voitot. Ja kirsikkana kakussa tietysti ilmaiskierrokset.

Pelivalmistaja lupaa, että tämä slotti olisi kuumempi kuin jalapeno saunassa, mutta onko se? Sen pitäisi selvitä 8. marraskuuta 2023, kun netticasinot Suomessa pääsevät lisäämään tämän uuden julkaisun valikoimiinsa.

SuomiNettiCasino suosittelee

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Käytämme evästeitä, joten jos jatkat sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön